Näin nopeaan ennen Espanjaan lähtöä päätin vielä rustata legacyni kolmannen osan, nauttikaa olkaattehyvät!
Kommentit piristävät päivääni, eli rustatkaa sinne jotain, vaikka ette positiivista sanottavaa keksisikään. :D
Koko seuraavan yön Eric huomasi ajattelevansa Umaa. Lukuisat kosimisvaihtoehdot pyörivät hänen päässään. "Tuletko miehekseni, eikun vaimokseni, suklaamurunen? Sehän kuulostaa hyvältä!" pohdiskeli Eric ja päätti käyttää tätä varmaa lausahdusta seuraavana päivänä.
Sitten oli aika kutsua uhri paikalle.
Uma otti innolla kutsun vastaan ja heti ensimmäiseksi hyökkäsi intohimoisesti Ericin kimppuun.
Tästä hämmentyneenä Eric ei osannut muuta kuin polvistua ja sopertaa "Tuletko suklaakseni vaimonmuruseni?" mutta se näytti tehoavan Umaan enemmän kuin hyvin. "Kyllä!" oli naisen innokas vastaus jonka päätteeksi hän kiepsahti sankarimme syliin.
Perhetavoitteinen Uma toi mukanaan 5 325 simeleonia, jota käytettiin pienen talon laajennukseen. Talossa on nyt lisämakuuhuoneita mahdolliselle perheenlisäykselle.
Ericin kannustamana Uma päätti kokea pienen muodonmuutoksen ja sain päälleensä muodikkaan korkeavyötäröisen hameen sekä uutukaiset meikit.
Vaimonsa muodonmuutoksesta innostuneena Erickin päätti uudistaa tyylinsä. Koska pinkki oli tämän talven muotiväri, päätti hän pukeutua siihen kauttaaltaan.
"Olisit sinä vähän voinut hillitä noita mielihalujasi", oli Uman kuivahko kommentti nähtyään Ericin asun. (Asu kyllä menee varmaan kohta vaihtoon, se on niin kauhean huonolaatuisesti tehty :( )
Kihlautumisensa kunniaksi pari päätti syödä juhla-salaatti-aterian uudessa keittiössään. Uma, jolla oli luonteeltaan erittäin siisti, katsoi nauraen miehensä ruokatapoja.
Suuren remontoinnin jälkeen rahasta oli huutava pula, joten työttömän Umankin piti löytää itselleen töitä.Hän pestautui lakifirmaan arkistonhoitajaksi.
Pari pääsi kokeilemaan lakananvenytystäkin.
Uman ensimmäinen työpäivä! Neito näytti vakuuttaneen pomonsa heti ensimmäisenä päivänä, koska palasi kotiin Asianajotoimiston vastaanottovirkailijan tittelin ylpeänä omistajana.
Vähitellen Stermanien elämä alkoi palautua arjen rutiineihin. Eric päätti aloittaa kuntoilun, jotta olisi kesän tullessa hyvässä rantakunnossa.
Uma sain tehtäväkseen kaikki kotityöt, mutta hoiti niitä mielellään. Sotkuisuus oli yksi asia, jota hän inhosi. Eric taas oli helpottunut, kun hänen ei enään täytynyt pestä astioita tai kuurata vessanpönttöjä.
Sitten eräänä aamuna kaikki kääntyi päälaelleen. Uma heräsi ja huomasi vatsansa pullistuneen mahtaviin mittoihin. "Minä olen raskaana!" hän huudahti.
Raskauden mukana tuli myös tarpeita. Roskaruoka oli kovassa käytössä, eikä yönapostelukaan ollut harvinaista. Uma ei uskaltanut kertoa raskaudestaan Ericille, sillä heidän rahatilanteensa oli melkokehno. Minimipalkkaisen kaksikon tilillä oli liian usein vain 10 simeleonia käytettävänä.
Eric huomasi muutoksen Uman käyttäytymisessä, mutta ajatteli sen johtuvan vain himosta roskaruokaan. "Jos Umakin saa syödä sitä, miksen minäkin?!" naureskeli Eric ja sulloi suunsa täyteen suklaakeksejä.
Uma oli jättäytynyt pois töistä ja vietti päivänsä nyt jutellen ystäviensä kanssa, ruoan äärellä, tietysti.
"Minun täytyy kertoa Ericille pian", Uma jutusteli pöydän ääressä.
Ongelma kaikkiin ratkaisuihin on sisustaminen. Näin Uma päätteli, kun Stermanien eteinen sai uuden olomuodon naisen päättäväisessä käsittelyssä.
"Näytätpä sinä suloiselta tuossa Lanvinin puvussa. Täytät sen juuri sopivasti!" kehaisi Eric.
"Kuule, siitä minun pitikin puhua sinun kanssasi..."
"Kiloistako?" hämmästeli Eric.
Kuultuaan kilojen syyn, pujotti Eric kauniin sormuksen rouvansa sormeen.
"Nyt olemme virallisesti naimisissa ja lapsesta tulee ensimmäinen Stermanien suvun jatkaja!"
Tästä tiedotuksesta riemastuneena vauva pyörähti vatsassa ja Uman vatsan koko miltein kolminkertaistui.
Rahatilannekkin alkoi parantua. Eric keräsi ylennyksiä töistä ja työskenteli nyt Pakoauton kuskina.
Iltaisin Stermanit viettivät ystäviensä kanssa- syöden. :D
Kun Uma oli laittamassa itselleen kevyttä iltapalaa vauva ilmoitteli tulostaan.
"Eric!! Missä sinä olet!!" Uma ulisi, mutta Eric ei kuullut vaimonsa huutoja töihin saakka.
Tämän näköinen pallero sieltä tupsahti! Emmy Sterman peri isänsä vihreät silmät ja äidinsä mustat hiukset.
Isä näkee vastasyntyneen tyttärensä. (Awww... <3)
Uma pääsi taas näyttämään sisustustaitojaan ja loi tämän sinisen unelman pienelle tytölleen.
Raskauskiloista oli päästävä eroon ja mikä siihen olikaan parempi keino kuin joogaaminen keittiössä likaisten astioiden ympäröimänä.
Erickin näytti luovuuttaan maalaamalla tämän suloisen kukkataulun. Hänen tavoitteenaan oli yleneä pankkirosvoksi!
"Vauvat on kivoja" oli päivän puheenaihe sängyssä ja kyllä me kaikki tiedämme mitä siitä seurasi.
Pian perheessä olisi kuitenkin yksi vauva vähemmän oli Emmyn syntymäpäivien aika.
( No joo kyllä te tiedätte mitä tässä tapahtuu. :P Minulla on huonotapa selitellä liikaa omiani..)
Tässä tyllerö pienen muodonmuutoksen jälkeen. Ihastuttava tapaus minusta!
Eric on vastuussa tytön vaatetuksesta ja sen kyllä huomaa.
Stermanien tuttavapiiri suurentui suurenemistaan. Sen takia vieraita tuntui ravaavan talossa jatkuvasti. Uma ei enää edes jaksanut ottaa heitä asian mukaisesti vastaan, vaan tyytyi istumaan hiljaa pyjama päällään, tunkien ruokaa suuhunsa.
TULIPALO!
Onneksi Eric ensimmäisestä kerrasta viisastuneena oli tajunnut ostaa palohälyttimenkin keittiönsä ja tyttöjensä suojaksi.
Pienokainen ilmoittelee olemassaolostaan.
Koska Uma oli alkanut taas harrastamaan raskaanaolemista (kokkaamista-syömistä-oksentelua-nukkumista), otti Eric tehtäväkseen opettaa pienokaiselle kaikki elämässä tarvittavat taidot. Pottailuhetket olivat yhtä tuskaa kaikille osaanottajille.
Puhuminen sujui jo vähän helpommin. Ericin pettymikseksi sanat "Dior", "Vogue" ja "Glamour" eivät tahtoneet istua pienoisen suuhun. Tuttipullo kuitenkin tuntui olevan lähempänä Emmyn sydäntä ja he keskustelivatkin pitkään tuttipullojen haitta- ja hyötypuolista.
Emmy ja Eric lähenivät paljon tänä isä-tytär aikana ja tämä ei-enää-niin-uusi-pienokainen oli jo tärkeä osa miehen elämää.
Vihdoin Eric kohosi pankkirosvoksi! Nyt hän tienasi 742 simeleonia päivässä, mutta joutuisi tekemään iltavuoroja.
Uman vatsa pyörähti toisen kerran, mistä hän oli niin hämmästynyt, että pamautti päänsä läpi kattolampusta.
Rahaa oli taas kertynyt niin paljon, että Emmylle sisustettiin oma huone, johon hän voisi muuttaa kasvettuaan lapseksi.
Sitten oli taas synnytksen aika. Uma piti huolen, että tälläkertaa Eric huomaisi synnytyksen käynnistyneen.
Se on poika! Täysin sisarensa näköinen kapalo sai nimekseen Emil Sterman.
"Tervetuloa kulmille pienokainen!"
Emmy oli saanut tarpeekseen tuttipulloista ja vaipoista ja kasvoi lapseksi perheen uudistuneessa olohuoneessa.
"Odota vaan maailma, täältä tulee Emmy Sterman!" kailotti tyttö uutukaisessa huoneessaan.
lauantai, 16. helmikuu 2008
Kommentit